Pääsin aikanani Puolustusvoimissa järjestämään ns. valtakunnan kakkosbileet, eli ne toiseksi tärkeimmmät heti Linnan Juhlien jälkeen. Reserviupseerikoulun kurssijhlat. Juhlan koosta kertonee jotain se, että paikalla, oli porukkaa kutsuvieraineen n. 1600 henkeä ja tapahtuman budjetti oli 6 numeroinen.
Juhlia varten valittiin n. 20 hengen tiimi hoitamaan erinäisiä tehtäviä: oli somistuspäällikkö, tarjoilupäällikkö, musiikkivastaava…. jne.. Tuota 20 hengen tiimiä johdin kunnes tehtävä huipentui siihen, että johdin koko 600hlö:n kurssia kurssin valmistelupäivänä.
Juhlaa järjestettiin omalla ajalla. Muilla oli iltavapaat normaalisti 18-21. Minä taas soitin vartiokoppiin sen tutun puhelun: tulen klo 00.00 mennessä. Armoa ei silti annettu, kuudelta oli noustava ja lähdettävä normaaleihin päivätoimiin: leireille, polkupyörämarssille, ammuntoihin jne. Eli muut menivät tuon RUK:n kuuluisan 100 päivää 9 tunnin unilla ja minä 6 tunnin unilla.
Yksi mieleenpainuva tapahtuma oli vielä se, kun yksi esiintyjistä perui tulonsa viikkoa ennen juhlaa. Haloo Helsinki oli juuri breikannut hitillään ”Maailman toisella puolen”. Vuosi oli 2011. No arvaattekin varmaan: vasemman käteni, rakennuspäällikkö Jussin kanssa aloimme ”puuhailemaan” HH:ta juhliin esiintymään. Budjetti venyi ja paukkui, bändillä oli sunnuntaille vapaa, mutta manageri sai heidät taivuteltua keikalle haminaan.Oli kuitenin yksi suuri este. Piti käydä yläkerrassa kantahenkilökunnalle ”ilmoittamassa” asia. ”EI TODELLAKAAN!” -oli ensimmäinen vastaus. Emme antaneet periksi, aloimme mongertamaan, että katsokaas kun tällainen 4000€ lovi olisi juuri sopivasti budjetissa kun rakennustarvikkeet arvioitiin yläkanttiin ja skumppa voidaan vaihtaa halvempaan…
”Jaa vai niin”, kuului pöydän takaa. Seuraavaksi vanhempi upseeri kaivoi puhelimen taskustaan ja soitti tyttärelleen, että onko hänellä menoa sunnuntaina, sillä tyttö paljastui HH:n suureksi faniksi. Eipä ollut menoa, ja me jouduimme jakamaan yhden VIP-passin lisää.
Tuo oli tosiaan Hh:n keikkapalkka sillloin, juuri breikkauksessa ja manageri totesi jo silloin, että painetta olisi nostaa. Saakohan tuolla hinnalla nykyään bändiltä ehkä videotervehdyksen?
Onnistuiko juhlat?
No kyllähän ne onnistui. Saimme kantahenkilökunnalta poikkeuksellisen palautteen: ”tämä on esimerkki siitä kun kurssijuhlat onnistuvat liian hyvin!”
Ja meidän budjetti muuten alittui, joten meiltä siirtyi rahaa seuraavalle kurssille. Sielläkin juhlissa oltiin kutsuvieraina, mutta se on eri tarina se..

Vastaa