PORTFOLIO & PROJEKTITIEDOT

RaksApp

Rakennusliiiton RaksApp-applikaatio

Written by

in

RaksApp-mobiilisovellus tuotettiin Rakennusliitolle niihin aikoihin kun yksi sovellus maksoi vähintään kymppitonneja ja lisäksi niissä oli tuhansien eurojen vuosi- tai kuukausiylläpitokulut. Olin itse tämän projektinjohtajana tilaajan puolella. Yhden kohtalaisen yksinkertaisen sovelluksen takia piti pitää yllättävän paljon palavareja eri kokonpanoilla. Asuin tuolloin Oulussa ja Helsinkiin lennettiin useasti. Nykyään on sovelluskehityksessä hieman eri meininki.

Sovellus tehtiin n. vuonna 2011 ja siitä tehtiin Android, iOS sekä Windows Live/Lumia) -versiot. Lumian tuki tippui kuitenkin melko nopeasti pois vähäisen käyttäjämäärän vuoksi.

Noin vuoden päivät tätä palaveerattiin eri kokonpanoilla jonka jälkeen valmisteltu projekti piti vielä hyväksyttää ylimmällä johtoportaalla. Taas yksi lento Ouluun ja vähän parempaa seppälää päälle, olihan kyseessä Johtoryhmän audienssi. Esittelin sovelluksen ja ajatuksen sen takana ja se sai hyväksynnän.

Erikoisen sovelluksesta tekee se, että se ei ole missään vaiheessa maksanut mitään, se on ollut koko ajan ladattavissa sovelluskaupoista, eli edes kyseisen liiton jäsenyyttä ei vaadittu. Eikä sovelluksessa ainakaan tuolloin ollut mainoksia.

Toinen erikoisuus oli se, että sovelluksessa ei ollu minkäänlaista pilvipalvelua, eli esimerkiksi kirjoittamasi työaikakirjanpito hävisi jos hukkasit puhelimen yöelämässä. No, oli sovelluksessa sentään tarkoituksella takaportti, että kirjanpidon pystyi lähettämään pdf-muodossa aika-ajoin omaan sähköpostiin.

Sovelluksessa oli paljon mullistavia ominaisuuksia, sillä ennen TES-kirjoja painettiin kymmeniä tuhansia ja levitettiin koko Suomeen työmaille. Nyt TESsit sujahtivat taskuun, ja vieläpä sanahaku-toiminnolla päästiin kerralla oikeaan kohtaan, ettei tarvinnut sisällyluetteloa selata. Loput sekä nykyisen ominaisuudet jääköön salaisuudeksi, muttasovellus löytyy edelleen iOS:lle ja Androidille sovelluskaupoista, joten halukkaat voicat köydä lataamassa ja katsomassa miltä se näyttää.


Rakennusliitto ry – RaksApp
RaksApp scaled

RaksApp-mobiilisovellus tuotettiin Rakennusliitolle niihin aikoihin kun yksi sovellus maksoi vähintään kymppitonneja ja lisäksi niissä oli tuhansien eurojen vuosi- tai kuukausiylläpitokulut. Olin itse tämän projektinjohtajana tilaajan puolella. Yhden kohtalaisen yksinkertaisen sovelluksen takia piti pitää yllättävän paljon palavareja eri kokonpanoilla. Asuin tuolloin Oulussa ja Helsinkiin lennettiin useasti. Nykyään on sovelluskehityksessä hieman eri meininki.

Price Currency: €

Operating System: Anndroid, iOS, Windows Phone

Application Category: Productivity

Editor's Rating:
4.3

Pros

  • Ilmainen käyttäjille
  • Tarpeelllisia ominaisuuksia

Cons

  • Maksoi useita kymmeniä tuhansia euroja
  • Korkeat palvelinmaksut
  • Ei pilveen tallentamista
  • Tietoja läheteltiin itse sähköpostiin pdf:nä

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *